Tekstiilit sisustuksessa

Erilaisilla tekstiileillä on tuotu kodikkuutta koteihin jo kautta aikojen.Lämpimän ja pehmentävän vaikutuksen kolkkoon ja kylmän tuntuiseen kotiin saa nopeasti ripustamalla verhot ikkunaan, heittämällä tyynyjä sohvalle ja asettamalla mattoja lattialle. Mitä enemmän kaipaat pehmeää ja lämmintä kodikkuutta, sitä enempi kannattaa panostaa sisustuksessa juuri tekstiileihin.

Tekstiileillä on myös hyvä vaikutus tilan akustiikkaan. Tekstiilit vähentävät kaikua ja pehmentävät ääntä. Markkinoilla on tarjolla myös tekstiilejä jotka ovat nimenomaan suunniteltu juurikin akustiikkaa parantaviksi ja jotka tehostetusti vaikuttavat tilan äänimaisemaan. Oman asunnon akustiikkaa kannattaakin miettiä, ja sitä mitä tekstiilejä tila tarvitsee. Huono akustinen tila, jossa äänet kuuluvat terävinä ja kaikuvat, rasittavat ja väsyttävätmieltä. Kodin akustiikkaan tarvitaan hyviä ratkaisuja, jotta mieli pääsisi palautumaan ja rentoutumaan ilman äänistä koituvaa ylimääräistä rasitusta.

Tekstiileillä voi myös helposti lisätä värejä omaan sisustukseen. Samansävyisillätekstiileillä voi luoda harmoniaa valitsemalla esimerkiksi samanväriset sohvatyynyt lattialla olevan maton kanssa. Samaa sävymaailmaa voi käyttää myös verhoissa ja vaikka keittiöpyyhkeissä. Toistuvat samat värit luovat selkeyttä ja tekevät koko kodista yhtenäisen kokonaisuuden.

Väreillä voi myös leikitellä asettamalla erivärisiä tekstiilejä ympäriinsä. Leikkisyys voi näkyä mm. sohvatyynyissä erilaisena värikirjona, jossa keltaiset, vihreät ja siniset tyynyt komeilevat vieritysten kaikessa sovussa.

Jos haluaa tuoda värejä maltillisestikotiinsa ilman sen suurempaa värikirjoa, voi valita väripilkuksi jonkin tietyn värin ja tuoda sitä esiin vain yhdessä tai muutamassa tekstiilissä, huonekalussa tai esineessä. Väriä voi korostaa maltillisuudella ja valitsemalla värin ympärille mahdollisimman neutraaleja ja maanläheisiä värisävyjä.

Tekstiilit sisustuksessa

Vastaa

Aiheeseen liittyvät viestit

Virtuaalistailaus

Virtuaalistailaus on helppo, nopea ja edullinen tapa sisustaa, stailata ja suunnitella. Tekniikan ja tietokoneiden jatkuva kehitys mahdollistaa myös koko ajan aidomman näköisen digisisustamisen. Kuvista voi olla nykyään jopa vaikea

Tekstiilit sisustuksessa

Erilaisilla tekstiileillä on tuotu kodikkuutta koteihin jo kautta aikojen.Lämpimän ja pehmentävän vaikutuksen kolkkoon ja kylmän tuntuiseen kotiin saa nopeasti ripustamalla verhot ikkunaan, heittämällä tyynyjä sohvalle ja asettamalla

Viherkasvit sisustuksessa

Viherkasvit luovat viihtyisyyttä ja kodikkuutta koteihin, ja ne ovat olleet varsinkin viime aikoina suosittuja sisustuksessa. Kasvit ovat hyvä sisustuselementti jo siinäkin mielessä, että ne puhdistavat ja raikastavat huoneilmaa.Koti saa kasvien

Ostotoimeksianto

Ostotoimeksianto – etumatkaa uuden kodin löytämiseen

Moni saattaa ajatella, että kiinteistönvälittäjän palvelut liittyvät lähinnä vanhan kodin myyntiin, mutta todellisuudessa välittäjää kannattaa hyödyntää myös uuden kodin hankinnassa. Ostotoimeksianto on sopimus, jonka yhteydessä

Let’s Collaborate

We’d love to hear from you